keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kuvallisia muistiinpanoja

Ensimmäinen kuva josta tein muistiinpanoja oli Ulrica Fredrica Paschin tekemä muotokuva Hedvig Ulrica Hedengranista vuodelta 1772. Maalaus on sinällään tuttu ja rakaskin. Näin työn ensimmäisessä taidenäyttelyssäni jossa olen ikinä ollut (joskus 2000-luvun alkupuolella Helsingissä) ja jo silloin työ teki NIIN suuren vaikutuksen että ostin sen postikorttina itselleni muistoksi. Nyt postikortti pääsi portfolion väliin mikä onkin sille ihan sopiva paikka. Mielenkiintoisinta työssa oli lapsen käsi, rusetit ja silmät.


Poptaide on juttu johon palaan tasaisin aikavälein mutten koskaan saa oikein otetta vaikka haluaisin. Siispä taas kerran poimin poptaiteen esille ja sovelsin kuviksen kurssiini. Tällä kertaa otin Roy Lichtensteinin työn näin vaihtelun vuoksi. Poptaide vaan kiehtoo!! Sen takia koulun seinällekkin maalatut työt (kuva myöhemmin, kunhan maalaukset ripustetaan) ovat poptaidetta (siis vappupäivälle suunnittelin maalauspajan kouluun jossa maalaukset tehtiin).

Karseaa jälkeä kuvallisissa muistiinpanoissa mutta aina ei voi onnistua! Alkuperäisen työn alkuperä on mysteeri mutta tuo kuva on inspiroinut minua jo kauan niin päädyin nyt tuomaan sen esille. Rakastan tuota värien kirjoa, taitavaa siveltimien ja värien käyttöä ja naisen asentoa. Kumpa joskus osaisin myös itse luoda tuollaista harmonian täydellisyyttä...
Kuvallisia muistiinpanoja on aina kiva tehdä mutta näin ajan ollessa rajallinen niin ei voi nyhjätä yksityiskohtien kanssa niin paljon kuin olisin halunnut. Varsinkin kun jokaiseen muistiinpanoon vaihdoin tekniikkaa tutuimmasta vieraimpaan ja sekin näkyy lopputuloksessa. Perus kiva työ joka pohjustaa kurssin seuraavia ja vapaampia töitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti